maanantai 5. kesäkuuta 2017

Vihanhallintaa Ikeassa

Poikani kouluvuosi on saatu päätökseen ja poikani kantoi hienon todistuksen kotiin! Jee! Itsellänikin alkoi viikon kestävä kesäloma ja tutut kesäloma säät ovat hellineet meitä.
Mieleni on kuitenkin aurinkoinen, sillä ensi viikolla saamme asuntomme avaimet ja viime päivät on käytetty sisustamissuunnitelmissa ja huonekalukauppoja kierrellen. Vaikka olen tässä erityisesti vuoden aikana ja blogissanikin miettinyt niitä ostosten merkitystä elämässä ja materialismin tuomaa onnellisuutta, niin täytyy kyllä myöntää että on se vaan (pääosin) ihanaa. Nyt kun on oikeasti syy ostaa tavaraa, huomaan että innostun hieman liikaa ja haluaisin kaiken heti! On niin ihanaa, tämän yksiöasumisen jälkeen aloittaa puhtaalta pöydältä ja hankkia kaikki huonekalut uutena, ei kummankaan vanhaa tai väliaikaista.Onneksi olemme päässeet miehen kanssa melko helpolla yhteisymmärrykseen ja kodistamme on tulossa meidän näköinen. Toivottavasti, ei olla tehty hutiostoksia.


Olen joskus kuullut, että yhteisellä Ikea-reissulla koetellaan parisuhteen kestävyyttä. Sinällään meidän yhteistä taivalta ajateltuna tuo yhteinen ostosreissu tuntuu lasten leikiltä ja tuskin tosissaan kenenkään suhde on Ikean parkkipaikalle päättynyt.
 
Olemme viikon aikana käyttäneet useita tunteja huonekalu kaupoissa kiertelyyn. Sunnuntaina kiersimme yli 6 tuntia huonekaluliikkeissä. Tarkoituksena löytää kaikki muut huonekalut paitsi sohva ja sänky. Jokaisessa liikkeessä aiemmin ajattelemani visiot vaihtui ja sisustustyylit meni kerta toisensa jälkeen vaihtoon. Lopulta yli 15 000 askeleen jälkeen oli edessä enää yksi liike. Sanoin jo miehelleni, että en jaksa enää, pääni on aivan sekaisin mitä haluan.
Mieheni sanoi, että käydään nyt vielä viimeinen kun vauhtiin ollaan päästy. Matelevin askelin, ärsyyntyneenä ja kyllästyneenä kävelin mieheni perässä. Istuimme alas houkuttelevalle sohvalle ja huomaamattamme teimme kauppoja uudesta sohvasta ja tilasimme mittatilauksena jo uutta nojatuolia. Sohvaa EI pitänyt ostaa. Ostimme silti. (Mutta kun se on niiiiiin ihana!)
 
Uudesta sohvakalusteesta innostuneena, virtaa tuli uudelle ostosreissulle ja päädyimme vielä Ikeaan (minulle) kolmatta kertaa reilun viikon sisään. Aiemmin valitsemme ruokapöytä tuntui edelleen kymmenien liikkeiden jälkeen parhaalta ja aloimme miettiä millä saamme kuljetettua pöydän kotiin. Huomasimme, että ruokapöydän ostajalle tuolit olisivat vielä päivän -20%. Koska tuolit eivät olleet halvimmasta päästä ainakaan Ikean mittapuulla ja niitä kuusi ostaessa, alennus oli jo melko huomattava. Aloimme kiireesti etsiä pakettiautoa. Saimme pakettiauton eilisillalle lainaan. Hiphei, ei kun uudelle (neljännelle) Ikea-reissulle.

Tänään ymmärsin sen, mistä yleensä miehet valittaa. Se että joudut kiertämään koko hemmetin laitoksen, vaikka tietäisit jo mitä tulet hakemaan. Kyllä kun neljä kertaa reiluun viikkoon käy tavaroita hypistelemässä, niin luulimme pääsevämme näppärästi suoraan ostoksille. Yrität kävellä ripeästi alakertaan, mutta kun ihmiset jäävät koko suvun, lasten, mummojen ja ostoskärryjen kanssa pällistelemään jokaista tavaraa edessäsi, tekisi mieli potkaista ihmisiä, tajuatteko että takaa saattaisi joku haluta ohi.

Sanoin autossa vitsillä miehelleni, että ihan varmasti niitä tuoleja ei ole kuin neljä jäljellä. Hyllypaikalle päästyämme, mies sanoi että näitä ei muuten ole kuin neljä. Etsin myyjän, joka tarkisti tuolien varastotilanteen. Hänen mukaansa niitä pitäisi olla hyllyssä 7kpl, mutta jos niitä ei ole, se tarkoittaa sitä että ne on jonkun ostoskärryssä. Voiko olla todellista, että kaksi puuttuvaa tuolia, saa minut raivon partaalle. Olin lähes valmis menemään ratsaamaan kaikkien ihmisten kärryt ja tappelemaan niiden puolesta tai käyttämään säälikorttia ja vaikka rukoilemaan polvillani. Mieheni ehdotti, että haetaan loput Espoosta. No sadepäivän ihmismäärää ja kelloa katsellen, oli myönnyttävä ettei tämän vuorokauden puolella sinne ehditä. Nielin kiukkuni ja selasin muut vaihtoehtoiset tuolit. Ei, mikään ei kuitenkaan miellyttänyt.

Mieheni lohduttaa että kohtalo on ajatellut meille toisia tuoleja ja paremmat löytyy muualta. Suutuin suorastaan, kohtalo on minut jo pettänyt, parempia tuoleja ei ole! Olen edellisenä päivänä kiertänyt kuusi tuntia kauppoja, mikään ei kolahtanut ellei niiden yhteishinta nouse yli nelinumeroiseksi.

Jälleen nielin kiukkuni. Joo paremmat löytyy muualta. Haetaan lapsille sänky ja lähdetään. Hyllypaikalla on suuri aukko. Haluamani sänky on loppu! Etsin jälleen myyjän, joka kertoo sen jo minkä tiesinkin. Ne ovat loppu.

Lähdemme kassalle. Meillä on ainoastaan yksi lappu, mistä pitää ottaa viivakoodi maksaakseen ja hakea pöytä maksun ja kassojen jälkeen varastosta. Valitaan pikakassa. PIKAKASSA! Mikä pikakassa, jonossa on ennen meitä kymmeniä ihmisiä ja pikakassalle ainoastaan alle 15 tuotetta. No ei näytä ihan pikaisesti käyvän tuo 15 tavaran viivakoodien lukeminen sujuvan ihmisiltä itseltään. Maksupäätteellä ihmetellään mitenkäs sillä kortilla nyt maksetaankaan ja ai niin, pitäähän sitä familykorttia ja silmälaseja alkaa kaivamaan laukun pohjalta siinä vaiheessa kun on jo maksuvuorossa.

Kaikilla edessämme näyttää olevan juuri se 15 tuotetta kärryssä ja me jonotamme sen hiton paperilapun kanssa, jonka viivakoodin lukemiseen olisi mennyt noin 15 sekunttia. Jonosta päästyämme päädymme jonottamaan varastotuotettamme. Emme olleet tuollakaan aivan ainoat ja tässä vaiheessa kihisin jo niin kiukkua, että miestäkin jo alkoi naurattamaan. NAURATTAMAAN! Jouduin laskemaan mielessäni kymmeneen, etten mottaa häntä... Aloin ymmärtämään mistä tämä Ikea vitsi on syntynyt.

No kotiin päästessä, olin jo toipunut Ikean tuomasta persoonallisuushäiriöstä ja vihanhallintaongelmistani ja aloin muistuttamaan jälleen itseäni. Eikä ne puuttuvat tuolitkaan vieneet yöuniani tai parisuhdettani. Hatunnosto miehelleni, joka jaksoi tälläkin kertaa pysyä tyynenä, kun vaimon mielialat heitti häränpyllyä.

Edelleen uupuu niin paljon tavaraa, että yllätyn jos selvitään enää yhdellä ostospäivällä.

Mutta aivan pian, saamme uuden kodin avaimet <3
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti